Valtakunnallisen Evankeliumijuhlan lauantaipäivä helli osallistujia auringolla, pilvipoudalla ja koettiinpa lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi sadekuuro aivan Riemumessun lopulla. Karkun Evankelisen opiston pihamailla on kuulunut lukuisia keskusteluita, joissa on todettu opiston nurmikenttien ja rantaniittyjen olevan loistava alue isännöimään valtakunnallista Evankeliumijuhlaa.
Lauantaipäivän aikana Evankeliumijuhla otti vastaan neljätuhatta juhlavierasta.
Juhlapäivän avasi lähetysaiheiset Siionin kanteleen seurat. Seuroissa puhuvat Kirsi Vimpari ja Ville Auvinen. Lukkarinkoulun Pojat -yhtye säesti Kanteleen lauluja.
– Lähetystyössä oleminen on välillä aivan huikeaa ja ihanaa. Jumala antaa välillä nähdä niin pienempiä kuin suurempia ihmeitä, ja saan olla sillä kuuluisalla aitiopaikalla välillä näkemässä, kuulemassa ja tuntemassa, kun lapsi kertoo, miten ihanaa on, kun Jeesus ei olekaan kuollut vaan on elossa, kun nuori kertoo, miten Jeesus paransi esirukousten jälkeen pitkäaikaisesta vammasta, tai miten yksityiskohtaisesti Jumala on tuonut ihmisen läpi hirveiden vaikeuksien, Vimpari kertoi.
Nuortenjuhlan puolella aamu avattiin puoli yhdentoista aikaan sporttisella aamunavauksella ja puolen päivän jälkeen nuoret jatkoivat lukuisiin mielenkiintoisiin keskustelukanaviin, joissa pohdittiin muun muassa rakkautta, jaksamista ja Raamattua.
Lastenjuhla on tarjonnut eri ikäisille lapsille paljon tekemistä, seikkailua ja raamattuhetkiä. Juuri ennen puolta päivää lapset kokoontuivat Vinkkijuhlaan, jossa mukana oli muun muassa Oleniusten lähettiperhe Virosta.
Siionin kanteleen lisäosa: Siionin kannel 2 julkaistiin suurissa seuroissa, jossa Raimo Lähteenmaa, Henna-Maria Harju ja Suvi ja Samuel Lindell säestivät uuden Kanteleen lauluja. Uutta Siionin kannel 2 -laulukirjaa on myös myyty suuria määriä viikonlopun aikana.
Kaikenikäiset kokoontuivat yhteen Riemumessuun. Riemumessun säesti The Road -yhtye yhdessä Pro Kuoron kanssa. Riemumessun loppuvaiheilla koettiin äkillinen kuurosade, joka pyyhkäisi opiston rantaniittyjen yli, mutta laantui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.
Pääjuhlan illan päätti Maksettujen viulujen konsertti, mutta nuorten ohjelma jatkuu opiston rantasaunan ympäristössä vielä myöhään yöhön Sunnuntai alkaa pääjuhlassa kello 9.