Sleyn hallituksen puheenjohtaja Ari Kuusela kiitti vuosikokouksen alkuun eri puolilla Suomea ja Sleyn lähetyskohteita vastuuta kantaneita vapaaehtoisia, työntekijöitä ja johtoryhmää. – Yhdessä on ollut hyvä tehdä työtä rukoillen. Olemme saaneet tuntea tukenne hallituksessa aivan konkreettisesti esirukousten, yhteydenottojen ja yhdessä tekemisen kautta. Tästä iso kiitos! Suurien muutoksien vuosi Kuusela kertasi Sleyn suurimpia muutoksia ja tapahtumia. – […]
Evankeliumijuhlan yömessu on osallistujalleen unohtumaton kokemus. Keskikesän ilta hämärtymässä yöksi ja satoja ihmisiä kokoontuneena kuulemaan Jumalan sanaa ja nauttimaan yhdessä ehtoollista. Monelle juhlan kävijälle yömessu on myös ensimmäinen tilaisuus, johon juhlapaikalle tultuaan ehtii mukaan. Pohjanmaalta, Alavudelta ja Seinäjoelta Virtain Evankeliumijuhlaan tulleelle Ojasen perheelle, Pirjolle, Arille ja Roosalle yömessuun osallistuminen on perinne. Olen käynyt Evankeliumijuhlassa vuodesta […]
Evankeliumijuhla on päässyt vauhtiin Virtain kirkonmäellä hyvissä tunnelmissa ja lämpöisessä säässä “Virtain varsille lepäämään ja vahvistumaan” -otsikoidun ohjelman alla. Perjantain avajaisissa paikalla oli jo 2800 henkeä kuulemassa sanaa, tapaamassa tuttuja ja laulamassa Siionin kanteleen lauluja. Juhlamieli koheni huomattavasti, kun koko ajomatkan jatkunut sade taukosi 30 kilometriä ennen Virtain juhlapaikkaa. Ei tarvitsekaan olla lasten kanssa kaatosateessa, […]
https://www.evankeliumijuhla.fi/wp-content/uploads/2024/03/EVJ24_webgraffat_nettiheader2.jpg00Martti Pyykönenhttps://www.evankeliumijuhla.fi/wp-content/uploads/2024/03/EVJ24_webgraffat_nettiheader2.jpgMartti Pyykönen2016-07-01 21:25:512016-07-03 14:32:14Koko kesän kohokohta Virtain Evankeliumijuhla on menossa nyt
Evankeliumijuhlan tiimellyksessä järjestetyssä Sleyn vuosikokouksessa summattiin tapahtumarikasta vuotta
/in Uutiset /by Martti PyykönenSleyn hallituksen puheenjohtaja Ari Kuusela kiitti vuosikokouksen alkuun eri puolilla Suomea ja Sleyn lähetyskohteita vastuuta kantaneita vapaaehtoisia, työntekijöitä ja johtoryhmää. – Yhdessä on ollut hyvä tehdä työtä rukoillen. Olemme saaneet tuntea tukenne hallituksessa aivan konkreettisesti esirukousten, yhteydenottojen ja yhdessä tekemisen kautta. Tästä iso kiitos! Suurien muutoksien vuosi Kuusela kertasi Sleyn suurimpia muutoksia ja tapahtumia. – […]
Unohtumaton yömessu
/in Uutiset /by Martti PyykönenEvankeliumijuhlan yömessu on osallistujalleen unohtumaton kokemus. Keskikesän ilta hämärtymässä yöksi ja satoja ihmisiä kokoontuneena kuulemaan Jumalan sanaa ja nauttimaan yhdessä ehtoollista. Monelle juhlan kävijälle yömessu on myös ensimmäinen tilaisuus, johon juhlapaikalle tultuaan ehtii mukaan. Pohjanmaalta, Alavudelta ja Seinäjoelta Virtain Evankeliumijuhlaan tulleelle Ojasen perheelle, Pirjolle, Arille ja Roosalle yömessuun osallistuminen on perinne. Olen käynyt Evankeliumijuhlassa vuodesta […]
Koko kesän kohokohta Virtain Evankeliumijuhla on menossa nyt
/in Uutiset /by Martti PyykönenEvankeliumijuhla on päässyt vauhtiin Virtain kirkonmäellä hyvissä tunnelmissa ja lämpöisessä säässä “Virtain varsille lepäämään ja vahvistumaan” -otsikoidun ohjelman alla. Perjantain avajaisissa paikalla oli jo 2800 henkeä kuulemassa sanaa, tapaamassa tuttuja ja laulamassa Siionin kanteleen lauluja. Juhlamieli koheni huomattavasti, kun koko ajomatkan jatkunut sade taukosi 30 kilometriä ennen Virtain juhlapaikkaa. Ei tarvitsekaan olla lasten kanssa kaatosateessa, […]