Sunnuntai-iltapäivänä 3.7.2016 meidän virtolaisten mielen täyttää toisaalta kiitollisuus, toisaalta hämmennys. Niin kuin pyörremyrsky olisi pyyhkäissyt koko paikkakunnan yli, mutta tällä kertaa myrsky ei ehkä olekaan tuonut tuhoa, tuskaa ja hävitystä, vaan eheytymistä, iloa ja virkistystä. Yhtäkkiä vanha tuttu kirkkopiha onkin täyttynyt oudosta väestä, lapsista, nuorista, aikuisista ja ikäihmisistä. Kesäisin tyhjyyttään huutava vihreänurminen Pukkivuorikin on saanut katsella karavaanarijoukkioita ja urheilukenttä ilakoivien nuorien ääniä. Kaikki on näyttänyt niin erilaiselta kuin ennen. Vielä tällä hetkellä täällä toimineet ovat väsyneitä ja pöllämystyneitä. Täytyy saada vetää henkeä, ennen kuin pystymme hahmottamaan juhlan merkityksen paikkakunnalle.
Aurinko helli Riemumessuun osallistuneita
Rantatie muutettuna kävelytieksi
Minä saatan silti jo kuvitella. kuinka talkooväen kesken vielä pitkään vaihdetaan kuulumisia ja muistellaan, mitä kaikkea vuoden sisällä ja juhlan aikana tapahtunut. Kaupunkilaiset kertovat toisilleen juttuja juhlaviikonlopun sattumuksista, ja varmaan konkreettisia jälkiäkin näkyy vielä kauan. Yhdessä tekemisen henki on kuitenkin lähentänyt ihmisiä, ja kotikaupunkilaisten hiljainen hyväksyntä on kantanut työssä eteenpäin.
Talkooemännät ruokkivat juhlaväkeä Rantatien koululla
Virtain lasten kuoro Kirsi Jokitulpon johtamana
Me kaikki olemme saaneet olla tekemässä Jumalan työtä, jokainen järjestelyissä mukana ollut. Ilman pienimpiäkin paloja palapeli ei ole ehjä. Me kiitämme kaikkia niitä, jotka ovat lähteneet mukaan talkoihin. – Me kiitämme kaikkia teitä, jotka tulitte meidän juhlaamme. Ilman teitä me olisimme tehneet turhaa työtä. – Olemme kiitollisia, että näin iso tapahtuma on rohjettu jättää meidän kaupunkimme ja sen seurakunnan hoidettavaksi.
Juhlissa oli mukana paljon nuoria. Heille oli omaa ohjelmaa mm. urheilukentällä.
Lauluvirrat oli virtolaisten oma projektikuoro, jota johti kanttori Veli-Pertti Ahopelto
Kun sunnuntain messussa sain olla mukana kuorossa laulamassa “Herra on minun paimeneni” ja juuri sinä hetkenä pilven reuna repesi ja aurinko katsoi meitä lämpimästi, tuntui kuin Jumalakin olisi laskenut kätensä meidän ja koko juhlayleisön ylle: “Te olette minun kansaani, minä siunaan teitä.”
Pirjo Mettänen